Mari Poll

Mari Poll

Virolainen viulisti Mari Poll on esiintynyt kamarimuusikkona ja useiden maineikkaiden orkestereiden solistina ympäri Eurooppaa ja Amerikkaa. Vuonna 2012 Mari julkaisi debyyttilevynsä EMI Classics -levy-yhtiöllä osana EMI Digital Debut -sarjaa, ja vuonna 2013 hän voitti ensimmäisen City Music Foundation -palkinnon. Marin toinen CD-levy, joka on levytetty yhdessä hänen veljensä Mihkel Pollin kanssa, on julkaistu kesällä 2017. Levy sisältää 1900- ja 2000-luvun säveltäjien kuten G. Enescun, F. Poulencin, A Schönbergin ja Erkki-Sven Tüürin teoksia.

Mari työskentelee tällä hetkellä ensimmäisenä konserttimestarina Viron kansallisoopperan orkesterissa ja opettaa Viron musiikkiakatemiassa. Mari Poll on voittanut lukuisia palkintoja kansainvälisissä kilpailuissa, mm. kolmannen palkinnon Vibrarten kansainvälisessä viulukilpailussa Ranskassa ja ensimmäisen palkinnon Derek Butler London Prize -kilpailussa. Kaudella 2012-2013 Marilla oli stipendi Royal College of Musiciin, jossa hänelle myönnettiin Hänen Kuninkaallisen Korkeutensa Walesin prinssin ojentama Tagore-kultamitali. Mari on valmistunut Royal College of Music -korkeakoulusta Lontoosta, jossa hän opiskeli Jan Repkon ja myöhemmin Radu Blidarin johdolla. Mari on suorittanut myös solistidiplomin Norjan musiikkiakatemiassa, jossa hän opiskeli Peter Herresthalin luokalla. Hän on antanut mestarikursseja Roayl College of Music -korkeakoulussa ja työskennellyt Jan Repkon ja Peter Herresthalin assistenttina.

Mari Poll soittaa tällä hetkellä Nicolaus Gagliano -viulua vuodelta 1723, jonka hänelle on ystävällisesti lainannut Aare Kaarma ja Viron musiikki-instrumenttien säätiö.