Jaan Ots

Jaan Ots

Jaan Ots on virolainen kapellimestari ja pianisti. Kaudella 2018-19 hän debytoi Kansallisoopperassa johtamalla Tšaikovskin Pähkinänsärkijä-baletin. Ots on lisäksi johtanut Glasperlenspiel Sinfonietta -orkesteria yhteiskiertueella menestyksekkään Collegium Musicale -kuoron kanssa. Viimeksi hän on debytoinut Hampurin Elbphilharmonie-konserttitalossa Hamburger Camerata -ryhmän johdossa. Ots on johtanut myös Lahti Sinfoniaa, Pärnun kaupunginorkesteria ja Narvan kaupungin orkesteria. Hän on toiminut apulaiskapellimestarina Radion sinfoniaorkesterissa kaudella 2015-16, Verdin Otello-produktiossa Savonlinnan oopperajuhlilla vuonna 2018, sekä Bizet’n Carmenissa Vaasan teatterissa.

Hänen tulevia työtehtäviään ovat apulaiskapellimestarin paikka Kreikan kansallisoopperan tuotannossa Dimitri Šostakovitšin oopperasta Mtsenskin piirikunnan Lady Macbeth, konserttisarja Tallinnan musiikkikorkeakoulun sinfoniaorkesterin johdossa ja ensiesiintyminen Eesti Sinfonietan johdossa. Hän on toista kautta Tallinnan musiikkikorkeakoulun sinfoniaorkesterin pääkapellimestari.

Otsilla on kandidaatin tutkinto pianonsoitosta Eestin musiikki- ja teatteriakatemiasta, sekä orkesterinjohdon maisterintutkinto Sibelius-Akatemiasta. Kapellimestariopintojensa aikana hän vietti yhden vuoden vaihto-oppilaana Conservatoire de Paris (CNSM) -koulussa Ranskassa. Hän on myös osallistunut useille mestarikursseille, opettajina mm. Jukka-Pekka Saraste, Neeme Järvi, Paavo Järvi, Thomas Sanderling ja David Zinman, ja näiden kurssien puitteissa hän on saanut tilaisuuden johtaa useita orkestereita, kuten Shanghain oopperaorkesteria, Oulu Sinfoniaa, Unkarilaista Miskolc-sinfoniaorkesteria ja Janáček-orkesteria Tšekin Ostravassa.

Ots kasvoi musiikkiperheessä ja on ollut mukana musiikissa varhaisesta iästä lähtien. Pianon lisäksi hän on opiskellut pitkään trumpetin soittoa. Ots on soittanut menestyksekkäästi kumpaakin soitinta ja osallistunut yli 20 kilpailuun Virossa, Latviassa, Venäjällä ja Saksassa, ja voittanut mm. ensimmäisen palkinnon Steinway & Sons -pianokilpailussa nuorille pianisteille ja Viron kansallisessa puhallinsoitinkilpailussa.

Kapellimestaritöiden ohella Ots on aktiivinen kamarimuusikko. Hän on Frielinghaus Ensemblen jäsen ja kiertää usein Eurooppaa useiden yhtyeiden, kuten Amaryllis-kvartetin tai Frielinghaus Ensemblen kanssa. Hän on myös osa TEOS-pianotrioa.

Ots on Beethoven Now! -projektin ja -kamariorkesterin perustajajäsen. Projektin tavoitteena on tutkia Beethovenin ja klassisen kauden musiikkia laajalla ja innovatiivisella lähestymistavalla.