Petteri Mäkiniemi
Petteri Mäkiniemi (s. 1982 Ylihärmässä) toimii musiikin, tekniikan ja taiteen välisillä alueilla. Hän soittaa ja tekee musiikkia rakentamallaan elektronisella soittimella Ginettellä, joka pohjautuu varhaiseen ranskalaiseen sähkösoittimeen Ondes Martenot’iin. Ginetten ilmaisuvoimainen soittotapa hyödyntää soittajan herkkiä eleitä akustisten soitinten tapaan: äänenkorkeutta hallitaan lankaan kiinnittyvällä sormuksella, joka pingottuu otelaudan yli, kun taas äänenvoimakkuuden kontrollointi tapahtuu paineherkällä koskettimella. Tällä hetkellä Mäkiniemi kehittää uutta polyfonista versiota Ginettestä Koneen Säätiön tuella.
Cellomanian ohella hän soittaa Ginetteä muun muassa sooloesiintymisissään, Tuomas Ahvan kokeellisen elektronisen musiikin yhtyeessä Ahva, sekä tanssija Emmi Pennasen teoksissa. Päivätyönään Mäkiniemi työskentelee ammattiaudiolaitteita ja syntetisaattoreita valmistavassa Knif Audio Oy:ssä. Mäkiniemi on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston Sound in New Media -maisteriohjelmasta, sekä elektroniikan diplomi-insinööriksi Oulun yliopistosta.