Fanny Söderström

Fanny Söderström

Syvällisyys, rehellisyys, yhteys. Nämä kolme olemisen peruselementtiä ovat kannatelleet Fanny Söderströmiä kohti musiikin ydintä aina siitä lähtien, kun hän kolmevuotiaana onnistui taikomaan pianostaan ensimmäisen merkityksellisen äänen. Sillä hetkellä nuottiviivastosta tuli hänen aapisensa, pianonkoskettimista satukirjat ja suurista sävellyksistä itseilmaisun väline, jolla voi siirtää ajatuksia ja liikuttaa jopa tuhansia ihmisiä yhtä aikaa – sanaakaan sanomatta.

Koska Söderström loi ensimmäiset muistikuvansa samaan aikaan kuin ensimmäiset äänensä, hän ei koskaan varsinaisesti valinnut harrastaa pianonsoittoa; hän on valinnut elää ja hengittää sitä. Nuoresta pitäen Söderströmin into on kohdistunut ennen kaikkea uusien kappaleiden opettelemiseen, mistä hän sai myöhemmin maineensa äärimmäisen nopeana nuotinlukijana ja teosten omaksujana. Söderström onkin aina kokenut vetoa moderneihin ja aivan uusiin sävellyksiin.

Söderströmin vaikutussäde ulottuu kotimaasta Kaukoitään ja Pohjois-Amerikkaan. Sooloresitaaleja hän on soittanut esimerkiksi Detmoldissa, Tukholmassa ja Berliinissä. Kamarimusiikkia mm. Montrealissa ja useissa Kiinan kaupungeissa. Koska Söderströmin inspiraatio syttyy kirkkaaksi myös yhteisestä musisoinnista, hän on aktiivisesti luonut uusia yhteisöjä ympärilleen. Vuonna 2011 hän perusti uuden sinfoniaorkesterin, Oma Orchestran ja vuonna 2019 yhdessä Aapo Järvisen kanssa kamarimusiikkifestivaalin Toivakkaan. Vakituisesti hän esiintyy Trio Est -yhtyeessä yhdessä viulisti Abel Puustisen ja sellisti Anna Westerlundin kanssa. Syksystä 2022 alkaen Söderström työskentelee kamaripianistina Sibelius-Akatemiassa.

Opintonsa Söderström aloitti Itä-Helsingin musiikkiopistossa ja viimeisteli Sibelius-Akatemiassa Tuija Hakkilan ja Antti Hotin johdolla. Kesällä 2022 hän valmistui maisteriksi Berliinin Taideyliopistosta professori Björn Lehmannin luokalta. Kilpailumenestystä Söderström on saanut sijoittumalla toiseksi vuoden 2017 Tampereen pianokilpailussa sekä vuoden 2018 Helsinki Lied -kilpailussa. Hän on esiintynyt laajasti ympäri Suomen festivaalikarttaa, kuten PianoEspoossa, Meidän Festivaalilla, Mäntän musiikkijuhlilla, Helsingin Juhlaviikoilla, Kamarikesässä ja Viitasaaren Musiikin aika -festivaalilla sekä
soittanut Kuopion kaupunginorkesterin, Saimaa Sinfoniettan, Tampere Filharmonian ja Jyväskylä Sinfonian solistina. Keväällä 2022 hän debytoi Radion Sinfonianorkesterin solistina esittäen Beethovenin kolmoiskonserton yhdessä sellisti Senja Rummukaisen ja viulisti Otto Antikaisen kanssa.