Taiteilijat 2020

Taiteilijat

Kreeta-Julia Heikkilä, viulu

Kreeta-Julia Heikkilä on monipuolisena viulistina kansainvälisesti kysytty konserttimestari, solisti ja kamarimuusikko, joka keskittyy konserttitoimintansa lisäksi kehittämään klassisen musiikin kulttuuria toimimalla mm. Helsinki Chamber Music Festivalin taiteellisena johtajana. Konserttimestarina Heikkilä on vieraillut useiden pohjoismaisten orkestereiden lisäksi Lontoon BBC-sinfoniaorkesterissa sekä Amerikassa iPalpiti- ja Atlantic Music Festival -orkestereissa. Hän on esiintynyt monien suomalaisten orkestereiden solistina sekä niin kamarimuusikkona kuin solistina useilla kansainvälisillä festivaaleilla Euroopan maissa, Etelä-Koreassa, Amerikassa ja Venäjällä. Lisäksi hän soittaa TEOS pianotriossa sellisti Jaani Helanderin ja pianisti Jaan Otsin kanssa.

Laura Vikman, viulu

Viulisti Laura Vikman esiintyy orkesteriuransa ohella myös kamarimuusikkona, solistina sekä opettajana. Hän on valmistunut musiikin maisteriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta ja opiskellut myös Wienin Musiikkikorkeakoulussa ja Kölnin Musiikkikorkeakoulussa. Ennen 2013 alkanutta tehtäväänsä RSO:n kakkosviulusektiossa, Vikman toimi kymmenen vuotta orkesterin kolmantena konserttimestarina. Vikman on voittanut toisen palkinnon Kuopion viulukilpailussa sekä Leipzigin J. S. Bach -kilpailussa. Firenzessä Vikman ja pianisti Marianna Shirinyan palkittiin niin ikään toisella palkinnolla Vittorio Gui -kamarimusiikkikilpailussa.

Jakob Dingstad, alttoviulu

Norjalainen alttoviulisti Jakob Dingstad valittiin Radion sinfoniaorkesterin äänenjohtajaksi 2017. Samana vuonna hän esitti Mozartin Sinfonia Concertanten orkesterinsa solistina. RSO:n lisäksi hän on johtanut alttoviulusektiota muun muassa Australian kamariorkesterissa, Savonlinnan oopperajuhlilla, Ruotsin radion sinfoniaorkesterissa, Oslon oopperaorkesterissa, Sinfonia Lahdessa ja Tapiola Sinfoniettassa. Dingstad on opiskellut Barratt-Due -musiikki-instituutissa Oslossa sekä Norjan valtiollisessa musiikkiakatemiassa, jossa hän suoritti maisterin tutkinnon Lars Anders Tomterin johdolla 2017.

Jaani Helander, sello

Jaani Helander valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta vuonna 2013 professori Martti Rousin luokalta ja on siitä lähtien ollut Helsingin kaupunginorkesterin jäsen. Helander voitti toisen palkinnon Turun sellokilpailussa 2010 ja ensimmäisen palkinnon jousisoitinkilpailussa ISA-festivaalilla Itävallassa samana vuonna. Kamarimuusikkona Helander on esiintynyt useilla festivaaleilla, kuten Kuhmon kamarimusiikissa ja Korsholman musiikkijuhlilla sekä ulkomailla iPalpiti-festivaalilla Los Angelesissa ja Nafplion-festivaalilla Kreikassa. Hän soittaa myös TEOS-pianotriossa viulisti Kreeta-Julia Heikkilän ja pianisti Jaan Otsin kanssa.

Mariko Furukawa, piano

Japanilainen pianisti Mariko Furukawa on voittanut useita maineikkaita kilpailuja, kuten Porton kansainvälisen pianokilpailun (Portugali) ja Dorothey MacKenzie -kilpailun (Yhdysvallat). Mariko on myös aktiivinen kamarimuusikko ja tehnyt yhteistyötä useiden tunnettujen taiteilijoiden kanssa. Vuonna 2012 hän sai erikoispalkinnon All Japan -musiikkikilpailussa erinomaisesta esiintymisestään kamaripianistina. Mariko Furukawa on valmistunut musiikin maisteriksi Juilliardin yliopistosta ja musiikin kandidaatiksi Mannesin musiikkikorkeakoulusta.

Jaan Ots, piano

Jaan Ots on virolainen kapellimestari ja pianisti. Ots on johtanut myös Lahti Sinfoniaa, Pärnun kaupunginorkesteria ja Narvan kaupungin orkesteria. Hän on toiminut apulaiskapellimestarina Radion sinfoniaorkesterissa kaudella 2015-16, Verdin Otello-produktiossa Savonlinnan oopperajuhlilla vuonna 2018 sekä Bizet’n Carmenissa Vaasan teatterissa. Kapellimestaritöiden ohella Ots on aktiivinen kamarimuusikko. Hän on Frielinghaus Ensemblen jäsen ja kiertää usein Eurooppaa useiden yhtyeiden, kuten Amaryllis-kvartetin tai Frielinghaus Ensemblen kanssa. Hän on myös osa TEOS-pianotrioa.