
Abel Puustinen
Lontoossa asuva viulisti Abel Puustinen on suhteellisen nuoresta iästään huolimatta ehtinyt nähdä konserttisaleja niin Suomessa kuin ulkomailla. Tähän ovat vaikuttaneet hänen aktiivisen soolotyöskentelynsä lisäksi innokkuus orkesteri- ja kamarimusiikkisoittoon. Solistina Puustinen on esiintynyt muun muassa Helsingin kaupunginorkesterin ja Radion sinfoniaorkesterin kanssa. Työskentely kamarimusiikin parissa sekä siitä nauttiminen on vienyt Puustisen eri puolille Eurooppaa ja Aasiaan.
Sibelius-Akatemiassa monta vuotta opiskellutta Puustista ovat koulineet Suomessa viime vuosien ajan Laura Vikman sekä Antti Tikkanen. Syksyllä 2016 Puustinen aloitti opintonsa Lontoon Royal College of Musicissa professori Jan Repkon johdolla.
Suomen kulttuurirahaston tukema Viuluakatemia sekä monet muut mestarikurssit ovat olennainen osa Puustisen opiskeluja. Mestarikursseja, joihin Puustinen on osallistunut ovat pitäneet muun muassa Ilja Grubert, Mi-Kyung Lee, Mihaela Martin, Hagai Shaham ja Elina Vähälä. Tärkeitä opettajia tähänastisella matkalla ovat olleet myös Lauri Untamala, Géza Szilvay, Paavo Pohjola ja Marko Ylönen.